perjantai 30. huhtikuuta 2010

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Retroilu jatkuu


70-luvun illanistujaisherkku toimitti tehtävänsä myös uudella vuosituhannella: saunanjälkeinen tarjottava viikonloppuvieraille syötiin viimeistä perunasuikaletta myöten, kehujen kera.

Tjaa, toisaalta Janssons frestelse on kyllä enemmän kuin aika ajoin pintaan nouseva muoti-innostus. Enemmänkin voidaan puhua yöruokien klassikosta, jonka avulla ihana ilta jos toinenkin on jatkunut uusin voimin kohti uutta päivää.

Loppuun vielä vinkki kaikille jotka mietitte että saako mato-ongella anjovista mummon laiturilta: anjovis ei ole kalarotu, vaan kalasäilykkeen nimi. Ja vieläpä hieman sekavasti sellainen. Pohjoismainen anjovissäilyke valmistetaan kilohailista (Sprattus sprattus), mutta muualla Euroopassa myydään sardellia (Engraulis encrasicolus) nimellä anchovy (engl.) tai anchois (ransk.). Tämän asian kanssa kannattaa olla skarppina käännös-keittokirjoja lukiessa.

Janssonin kiusaus

Annos 6:lle

Öljyä
1 rs Janssonin anjovisfileitä (Pirkka) + liemi
2 pss (a´500 g) perunasipulisekoitusta
4 dl ruokakermaa
Mustapippuria

Uuni 200 C
Paistoaika noin tunti
  • Voitele isohko paistovuoka öljyllä.
  • Levitä puolet jäisestä perunasipulisekoituksesta uunivuokaan, asettele janssonin fileet ja kaada päälle loppu perunasipulista.
  • Sekoita anjovisliemi kerman joukkoon, rouhi mukaan pippuria ja kaada vuokaan. Jos lientä ei mielestäsi ole tarpeeksi, lorauta perään maitoa tai kermaa.
  • Kypsennä noin tunti.
Lisäkkeeksi käy mikä tahansa salaatti, mutta jos haluat tuta täysillä vuosikymmenten takaisia tuulahduksia, laita asetille kauniisti viipaloituna punajuurta.


perjantai 23. huhtikuuta 2010

Retrot ritarit


Nykyäänhän kaikki on retro sitä ja retro tätä, mutta ruokatrendeissä en ole ilmiöön niinkään törmännyt. Vaikka äidit maksavat satakin euroa 70-luvun froteisesta ruskeasta potkupuvusta (arvot kohdallaan...) niin enpä ole lukenut ruokajuttuja joissa menuehdotuksiin sisältyisivät sellaiset herkut kuin makkarakupit (pannulla paistettu paksu gouter-viipale ja purkkiherneitä) tai läskisoosi (rasvaista siansivua ruskeassa kastikkeessa).

Vanhoissa ruokalajeissa löytyy tietenkin myös uskomattoman herkullisia reseptejä, joista yhtenä tämän kirjoituksen "päähenkilö", Köyhät Ritarit. Nautin niitä talvella ravintolassa ensimmäisen kerran sitten lapsuuteni ja se on kuulkaa pitkä aika. Silmät pyörivät päässä, niin hyvää oli voissa paistettu leipä kunnon kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa!

Sittemmin olen tehnyt tuota herkkua muutaman kerran kotona ja näiden kokeilujen jälkeen oppinut tiettyjä totuuksia. Olkaahan tarkkana:

  1. Leivän kannattaa olla päivän tai jopa kaksi vanhaa. Tuore leipä saattaa hajota paistovaiheessa.
  2. Ritarit pitää paistaa voissa. Margariini tai öljy ei käy, eikä - herra paratkoon - pelkkä kuiva teflonpannu.
  3. Paras tulos tulee valurautapannulla. Jälleen kerran teflon häviää kirkkaasti, sillä tulos on mauton.
  4. Kerman on oltava kuohukermaa, ei mitään kevytviritystä tai vaahtoutuvaa "vanillaa". Aidon pehmeän kermavaahdon ja mansikkahillon makuliitto on pyhä.

Ja vielä sellainen terminologinen fakta tähän loppuun, että ritari on köyhä kun se tehdään leivästä ja rikas kun se tehdään pullasta.

Resepti on vaarallisen helppo, kiusaus tehdä näitä illan makeannälkään voi joskus olla ylitsepääsemätön. Vaaran voi välttää sillä ettei pidä kuohukermaa kotona, sillä pelkkä hillo ei kyllä riitä tuomaan nautintoa.

Mikä muuten on sinun retroherkkusi?


Köyhät Ritarit

Yhteen annokseen tarvitaan

Viipale leipää
1 Muna
1 dl maitoa
Sokeria
Kardemummaa
Voita paistamiseen

Kermavaahtoa
Mansikkahilloa

  • Vatkaa muna ja maito sekaisin.
  • Lisää sokeri ja kardemumma.
  • Upota leipä seokseen.
  • Paista pannulla voissa molemmilta puolilta kauniin ruskeaksi.
  • Tarjoile kermavaahdon ja hillon kanssa.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Grillikauden-avaus-pizza


Kevään koittaessa grillaus tulee mieleen ennemmin tai myöhemmin. Minulla yleensä ennemmin ja naapurit osaavat jo olla hämmästelemättä kinosten seasta nousevia savukiehkuroita. Grillasin sitten täpinöissäni normaalia isomman määrän broilerin rintoja - ensimmäiset grillailut maistuvat aina taivaalliselta ja myönnän että ahneus otti vallan.

Ylijääneestä lihasta piti keksiä jotain hyvää syötävää ja kurkkaus pakastimeen auttoi päätymään pizzaan. Päätös oli erinomainen ja tulos hämmästyttävän maukas, joten kokemus on jaettava kanssanne.

Käytin pohjana Pirkan valmiita pakastepohjia joille sivelin tomaattimurskan ja ketsupin sekoitusta. Päälle ripottelin tuhdisti grillattua kanaa, kevätsipulia ja tuoretta tomaattia, rouhin vielä hieman mustapippuria ja kuorrutin kaiken nuoren emmentalin ja iäkkään cheddarin sointuvalla sekoituksella.

Paistoaika 225 -asteisessa uunissa oli reilu kymmenisen minuuttia eli juuri sopivasti jälkiruoan valmisteluun. Mutta se onkin sitten oma tarinansa!