maanantai 31. tammikuuta 2011

Italialaista ruokaa in English

Oli jo korkea aika oppia, miten carbonaraa oikeasti valmistetaan, joten ilmoittauduin Eiringin ruokakurssille. Neljänä sunnuntaina kokoontuvaa kurssia vetää italialaisen ruoan intohimoinen lähettiläs, Davide Papale.

Kurssi järjestetään hauskasti myymälässä, joka on kenen tahansa ruoka-harrastajan aarreaitta. Pienessä kaupassa tunnelma on tiivis eikä ollenkaan "kurssimainen", lähinna on sellainen fiilis että on kylässä tutuntutulla. Väkeä on ollut paikalla runsaasti. Opetuskielenä on englanti.

Ilta alkaa pienellä suolaisella ja kohta jo istumme hiiren hiljaa seuraamassa Daviden käytännönläheistä esitystä. Illan aikana tehdään neljä ruokalajia; ensimmäisellä kerralla teemana oli (kuiva)pastakastikkeet, toisella tuorepasta, ensi kerralla vihannekset ja viimeisellä jälkiruoat.

Viime kerralla teemana oli siis tuorepasta ja opimme eri tyyppisten pastojen valmistuksen saloja. Taikinan vääntämistä sai kokeilla itsekin, mutta jätin väliin flunssani takia. Lopuksi herrat Davide ja Assistente Domenico valmistivat pastat ja saimme maistella niitä, jokaista oman kastikkeensa kanssa.

Entä miten se carbonara sitten oikeasti valmistetaan?Sen voin kertoa, että kermaa siihen ei tule lainkaan. Muut vinkit kannattaa mennä kuuntelemaan kurssille!

Kuvia illan aikana nautituista tuorepastoista löytyy virallisesta blogistani http://www.nrj.fi/blogi/chilisitruuna

tiistai 18. tammikuuta 2011

Talvikuulumisia

Mahtavan luminen talvi!

Keittoja on tullut tehtyä tavallista enemmän, kuumat paksut keitot kuuluvat talveen ihan kuin pataruoatkin.

Kylmäsavuporokeiton reseptini kannattaa tsekata NRJ-blogistani samoin kuin tänään lisäämäni Tuunatut Nuudelit. Resepti on oikeasti kokeilemisen arvoinen, joten pelkästään sen takia kannattaa vilkaista tänne: http://www.nrj.fi/blogi/chilisitruuna

lauantai 8. tammikuuta 2011