Jazzia ja kreoliruokaa

Kreoliruoka on yksi Amerikan tunnetuimmista ruokasuuntauksista. Louisianasta lähtöisin oleva ruoanlaittotapa on iloinen sekoitus maailman ruokakulttuureja, erityisesti ranskalaista, haitilaista ja vähän ehkä yllättäen saksalaista. Ruoanlaitossa käytetäään mereneläviä, vahvoja mausteteita ja grillataan sekä haudutetaan huolella.

Internetin tietolaarin mukaan sana kreole viittaa ranskalaisiin kolonialisteihin jotka aikoinaan saapuivat nykyisen Louisianan alueelle 1700-luvn alussa.

Helsingistä kreoliruokaa ei juuri löydä. Tapiolassa taisi olla joku paika, mutta nyt en löytänyt sitä googlaamalla, lieneekö jäänyt laajojen muutostöiden jalkoihin.
Mutta yhdestä paikasta ehkä vähän yllättäen sitä sitten löytyykin, Storyvillesta nimittäin. Minulle Storyville on klassikko joka on ollut osa helsinkiläistä ravintolaskeneä jo yli kaksikymmentä vuotta Storyville ja nettisivullaan mainitsevat että paikka on rankattu yhdeksi Euroopan parhaimmista jazzklubeista. Mutta että kreoliruokaa, ja vielä hyvää sellaista; sitähän piti kokeilla!

Paikkana alakerran sali on mitä tunnelmallisin. Hiilikellarina aikojen alussa toiminut tila ei unohda juuriaan, osa tiiliseinästäkin on vielä mustia kuin ennen. Livemusiikki alkaa kymmenen aikaan ja niin muuten alkaa tanssikin! Täällä jengi ei säädä eikä hienostele, lavanedusta täyttyi heti kun musiikki alkoi eikä sen jälkene tyhjentynyt.

Ruokalistalla, joka on hauskasti älppärikannen muotoinen ja näköinen (kuka muistaa LP-levyt?) on muutama houkutteleva vaihtoehto. Minun ei kauaa tarvinnut miettiä mitä ottaisin, shrimp bayou alkupalaksi ja lamb chops pääruoaksi. Henri päätyi mietinnän jälkeen beef carpaccioon ja blackened steakiin.

Ruoka oli hyvää ja annokset isoja. Pienivatsaisen tai ei-niin-nälkäisen kannattaa pitää jälkimmäinen mielessä, muuten voi tulla ähky.

Shimp bayou noudattelee valkosipulietanoiden ajatusta, mutta jättikatkarapupyrstöt ja mantelijauholla ryyditetty yrittivalkosipulisoosi tekevät siitä ruokaisamman. Onneksi pöytään tuli leipää jotta erittäin maukkaan liemen sai kunnolla pyyhittyä talteen.

Kun kauniisti pyysin niin ravintola jakoi yrittivalkosipulikuorrutteen ohjeen:

Valkosipuli-mantelivoi

voita

portviiniä

basilikaa

timjamia

rakuunaa

rouhittua mustapippuria

jauhettua mantelia

valkosipulia

suolaa

• Silppua yrtit pieniksi, sekoita aineet keskenään, kuorruta jättikatkaraun pyrstöt uunissa. 

Beef carpaccio vei kielen mennessään ja vaikka oma katkarapu-annokseni oli hyvä, oli annoskateus lähellä.

Alkuruokien jälkeen vatsa oli jo aika täynnä. Onneksi meni hieman aikaa, ennen kuin pääruoka kannettiin pöytään. Hyvää kannatti odottaa, annokset olivat molemmat maukkaita. Henri kehui blackened steakiaan erinomaiseksi ja minä imeskelin lampaan karettani luita myöten. Perunoissa oli riittävästi suolaa, siitä kiitos.

Blackened steak muuten tarkoittaa sitä, että pihvi paistetaan kovalla lämmöllä mieluiten valurautapannulla mausteseoksen kera. Lihan pinta menee "kiinni", pitäen nesteet sisällä ja lihan herkullisena ja pintaan muodostuva tumma pinta antaa herkullisen lisämaun. Kannattaa kokeilla kotonakin, tästä löytyy yksityiskohtainen ohje.

Vatsa oli tässä vaiheessa jo täynnä, mutta pitihän sitä jälkkäriä saada. Viisaasti päätimme jakaa mud cake suklaakakun palasen. Sen koostumus oli niin täyttä tavaraa, että jopa minulta olisi saattanut jäädä yksin syödessä osa lautaselle. Jälkiruokaa nauttiessa kello oli jo lähempänä yhtätoista ja tupa täynnä iloisia illanviettäjiä. Dixiemusiikki raikasi ja tanssijoita riitti.

Jos illanvieton aikana tulee nälkä niin on hyvä pitää mielessä, että Storyvillen keittiö on auki kahteen yöllä. Siihen aikaan kun  snagrimättö on yleisintä tarjottavaa, niin tämä tieto voi olla arvokas illan tuoksinassa.