sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Suppilovahverot soseeksi


Ollaanpa kerrankin rehellisiä. Suppilovahverokeitto näyttää lähinnä kuravedeltä. Mutta maku on se mikä määrää ja siksi tätä keittoa on aina yhtä nautinnollista syödä. Oma lisäni on Musta koskenlaskija-juusto ja Worchester-kastike, jotka tuovat keittoon tiettyä tummaa ryhtiä.

Kun ulkona on kylmää ja pimeää, lämmin ja tuhti keitto on parasta iltaruokaa. Mikä voisikaan horjuttaa pientä ihmistä höyryävää herkkulientä lusikoidessa! Tuoreen leivän ja maukkaan juuston kanssa koossa on upea ateria jota kelpaa tarjota myös valkoiselta liinalta ja perintöastioilta.

Ohje, olkaa hyvät:

Suppilovahverososekeitto

Rypsiöljyä paistamiseen
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
3 kpl shalottisipuleita
1 valkosipulinkynsi
2 rkl jauhoja
1 l vettä
loraus lihafondia
2 dl kermaa
2-3 rkl Worchester-kastiketta
3 cm:n levyinen viipale sulatejuustoa
Mustapippuria
Valkopippuria
Suolaa

  1. Laita kuivat sienet likoamaan noin puoleen litraan vettä ja anna olla kunnes ovat pehmenneet. Kestää noin 30 min. Säästä liuotusvesi keiton liemeksi.
  2. Kuumenna öljy kattilassa, kuullota siinä ensin sipulit, lisää sitten sienet ja jatka kuullottamista.
  3. Ripottele seokseen jauhot, sekoita.
  4. Lisää puhdas vesi, sienten liotusliemi sekä kerma. Sekoita.
  5. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia.
  6. Hurauta liemi sauvasekoittimella soseeksi.
  7. Mausta sose pippureilla ja suolalla sekä Worchester-kastikkeella. Tarkista maku.
  8. Palastale joukkoon sulatejuustoa ja anna sen sulaa.
  9. Tarkista keiton maku.
  10. Kun maku on kohdallaan (siis hekumallinen), laita tarjolle tuoreen leivän ja Violan Paahdettu paprika-tuorejuuston kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti