torstai 6. kesäkuuta 2013

Raparperipannari


Sain ystäviltä raparperia, paljon. Olen yrittänyt keksiä kaikenlaista kivaa siitä, ettei olisi vain hilloketta tarjolla. Eräänä sunnuntaina keksin tehdä aamupalalle pikkupannarin, jonka päälle ripottelin pannulla hetken ajan pehmennytettyjä raparperinpaloja.

Paistoksesta tuli niin älyttömän hyvää,, että olen tehnyt sitä jo muutaman kerran. Onneksi naapurikin tykkäsi, niin kaikkea ei ole tullut syötyä  täällä meillä.

Kuva tuli otettua vain uuniinlaittovaiheessa, unohdin valokuvaamisen täysin kun nautiskelin valmiista tekeleestä. Huomaathan, että alla oleva ohje on puolikkaalle normaalista pannarireseptistä eli maitoa vain puolilitraa. Muut ainekset eivät ehkä ihan noudata tätä puolittamista, mutta voithan aina säätää suhteita oman makusi mukaisiksi.

Raparperipannari

4-6 hengelle

2 kourallista raparperin paloja
1-2 rkl sokeria
Liraus kylmää vettä

Kuumenna palat kasarissa kunnes näyttävät pehmeiltä. Älä anna hajota.

2 munaa
5 dl maitoa
1 tl kardemummaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
Jauhoja muutama desi
70 g voita sulana


  1. Sekoita munat rikki.
  2. Lisää maito ja mausteet.
  3. Kaada sekaan jauhot. Itse pidän paksusta pannarista, joten laitan jauhoja kunnes seos paksunee. Jos pidät klassisemmasta löysästä versiosta, lisää vähemmän.
  4. Sekoita joukkoon sula voi.
  5. Kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan
  6. Ripottele raparperit päälle
  7. Paista kunnes kauniiin väristä, minulla kiertoilmauunissa 180C noin 20 min.


Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

PS.
Jäätelöstä sen verran, että olen hankkinut jäätelökoneen. Siitä myöhemmissä jutuissa lisää!

3 kommenttia:

  1. Tätähän pitää kokeilla! Meilläkin on raparperia vaikka miten paljon ja joskus olisi kiva keksiä uusia juttuja niiden perinteisten sijaan.

    VastaaPoista
  2. Nyt on testattu. Hmmm - ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Taikinasta unohtui voi! Ja arvaat varmaan tarttuiko leivinpaperiin... No, maku oli kuitenkin suht hyvä. Raparperit pehmittelin ruskean muscovadosokerin kanssa.

    VastaaPoista
  3. hih, äkkiseltään kun katsoin, kuva näytti homejuustolta!

    VastaaPoista