keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Vietnamilaiset kanaleivät


Aasian maut ovat olleet viime aikoina mielessä tavallista useammin.  Lienee auringonpaisteen syytä ettei norminakkikastike nyt maistu. Olin ottanut Me Naisista jokin aika sitten kokeiltavaksi reseptin vietnamilaisista paahtopaistileivistä. 

Lihan sijaan käytin kanaa, mikä toimi hyvin. Possukin voisi olla tässä paikallaan. Ohjeen sanotaan riittävän neljälle, mikä on lievää liitoittelua. Vaikka laitoin kaksi keskikokoista porkkanaa ja kokonaisen sipulin, riitti salaattia vain kahdelle leivälle. Myös kokkausaika 10 min menee kyllä metsään, puolet enemmän  meni aineksia silputessa ja mittaillessa. Vaikka ei kai kenenkään aikataulu kymmenestä minuutista pieleen mene.

Vietnamilaiset kanaleivät
2:lle

150 g kypsää kanaa suupaloina 

  • Esim. broilerisuikale on ok, mutta myös esim. grillibroilerista peratut palat käyvät erinomaisesti.
  • Itse paistoin pari maustamatonta minuuttileikettä ja maustoin mustapippurilla.

Kastike
3 rkl soijaa
3 rkl fariinisokeria
1/2 punainen chili ilman siemeniä silputtuna 
2 valkosipulinkynttä silputtuna
1,5 tl seesamiöljyä
  • Sekoita kastikkeen aineet keskenään.
  • Lisää jäähtyneet kananpalat kastikkeeseen ja jätä odottamaan salaatin valmituksen ajaksi.


2 keskikokoista porkkanaa raastettuna karkeaksi
1 pienehkö salottisipuli silputtuna
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
1 limetin mehu

Sekoita aineet keskenään.

2 leipäviipaletta (käytin Taikaruista, hyvin toimi)
  • Paahda leivät. 
  • Kasaa ne siten että salaatti tulee alle ja kananpalat päälle

Koska tämä oikeasti oli helppo ja maukas ohje, niin suosittelen että valmistat vaikka tuplasatsin ja viet töihin evääksi. Kasaa leivät vasta lounastunnilla ettei leipä vetisty. Kollegat saattavat kyllä kadehtia. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti