maanantai 18. tammikuuta 2010

Alastoman Oliverin aistikas talvipasta


Viime torstain Hesarin (14.1.2010) ruokasivulla oli Jamie Oliverin elegantin talvipastan ohje. Alunperin ohje on julkaistu Telegraph-lehden nettiversiossa, jossa Alastomalla on omat sivunsa. Pastaohje kuulosti herkulliselta ja koska toimittaja Sami Simola oli sitä itse kokeillut ja aistikkaaksi havainnut, päätin seurata hänen esimerkkiään.

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään savoijinkaalia, mutta kuten Simolakin toteaa, sitä ei tällä hetkellä saa ainakaan suomalaisista kaupoista. Hän oli korvannut sen rucolalla. Minä puolestani vaihdoin alkuperäisen reseptin sata grammaa parmesaania vastaavaan määrään mustaleima emmental-raastetta.

Ruoka oli nopea ja helppo tehdä. Aikaa kului valmisteluineen kaikkineen noin 20 minuuttia ja tulos oli herkullinen. Tätä teen toistekin. Koska kyseessä ei enää kuitenkaan ole sama "Maailman elegantein talvipasta" josta Jamie Oliver kirjoittaa, olen nimennyt alla olevan version Sami Sippolan kirjoitusta mukaellen Aistikkaaksi talvipastaksi.


Aistikas talvipasta

1 iso purjosipuli
6 valkosipulinkynttä
1 rasia rucolaa (noin 70 g)
0,5 dl rypsiöljyä
500 g pennepastaa
100 g mustaleima emmental-raastetta
sormisuolaa
mustapippuria

  1. Putsaa purjosipuli, kuori valkosipulit. Leikkele ne isoiksi paloiksi. Koska kaikki ainekset soseutetaan, ei tarvitse näperrellä.
  2. Keitä isossa kattilassa vettä reilusti. Kun vesi alkaa kiehua, lisää sipulit kattilaan.
  3. Keitä 5 min. (Luotin tässä Sippolaan, Oliverin keittoaika on noin 3,5 minuuttia, "no more, don’t be tempted".)
  4. Kiehumista odotellessasi ota esiin astia jossa voit soseuttaa kastikeaineksi sauvasekoittimella. Kasaa astiaan rucola, öljy, suola ja pippuri.
  5. Kaiva sipulit reikäkauhalla astiaan.
  6. Laita pennet keittymään.
  7. Surauta sipuli & salaatti soseeksi (vrt. pesto).
  8. Kun pasta on kypsää, valuta se ja laita takaisin kattilaan. Kaada päälle sose, sekoita hyvin. Kaada päälle juustoraaste, sekoita hyvin ja anna lämmetä hetken. Minulla tähän riitti levyn jälkilämpö.
  9. Rouhi annosten päälle mustapippuria tarjoiluvaiheessa.

Joku hyvä tuore leipä voisi olla upea lisäke. Meillä kyllä syötiin vain pelkkää pastaa.


1 kommentti: