maanantai 18. tammikuuta 2010

Lepuuttavan kokin iltasyöminki


Aina ei ruoanlaitto innosta. Syystä tai toisesta tulee päiviä, jolloin kattilat ja pannut saavat lepuuttaa kaapeissaan kun kokki itse lepuuttaa sohvalla.
Mutta syötäväkin on. Noutoruoka on useimmiten niin huonolaatuista, että jos laiskottelujakso kestää pidempään, on sieltä sohvalta hetkeksi noustava. Seuraava ohje on nopeavalmisteinen, herkullinen ja varioitavissa loputtomasti. Lepo jatkukoon.

Bageleita ostettaessa on vain muistettava, että ne eivät ole sama asia kuin rinkelit, joita kaikki kaupat tarjoavat kuivakakkuhyllyjensä alimmalla tasolla. Hyvinvarustelluista ruokakaupoista saattaa löytää jopa paikan päällä paistettuja ihania tuoreita bageleita. Kun tällainen onni potkaisee, kannattaa niitä ostaa pakastimeen. Toisin kuin ihmisluonto voisi olettaa, kavereille kannattaa kertoa löydöstä, sillä tuote pysyy sitä paremmin valikoimissa mukana mitä enemmän sillä on kysyntää.


Paahtopaistibagel
1 halkaistu bagel
2 siivua paahtopaistia
1-2 tl piparjuurituorejuustoa
Salaatinlehti
Tuoretta sipulia ohuina siivuina
  1. Voitele bagel piparjuurituorejuustolla.
  2. Asettele salaatinlehti, lihaviipaleet ja sipulit kauniisti leivälle.
  3. Nauti sohvalla maaten, muista servietti.
Varaudu siihen että joudut ehkä nousemaan vielä ja tekemään toisenkin annoksen. Voit toki yrittää komentaa Apukokin hommiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti